sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Se jatkuu sittenkin!

Naughty Dog meni ja pudotti sen pommin, minkä putoamista olen pelännyt siitä asti, kun sitä alettiin ensimmäisen kerran netissä spekuloida.

The Last of Us saa jatko-osan.

Uutinen tipahti päähäni kuin alasin Looney Toones -piirretyssä, kovaa, korkealta ja kuhmun jälkeensä jättäen. Ensimmäiset ajatukseni olivat "Eimitämitämitäeieimitämitämitä????" ja huusin sisäisesti, koska ääntä ei lähtenyt sen jälkeen kun sain pihahdettua uutisen poikaystävälleni. Ellien ja tämän parhaan ystävän Rileyn tarinan kertovan Left Behind -lisäosan jälkeen ei pitänyt tulla jatkoa. Meille luvattiin, ettei sitä tule. Tunsin tulleeni jatko-osajulkistuksen jälkeen hieman petetyksi. Miksi?

ALLA OLEVA TEKSTI SISÄLTÄÄ SPOILEREITA PELISTÄ THE LAST OF US!

The Last of Usin tarina vuonna 2013 päättyi täydellisesti. Olimme kulkeneet pitkän matkan Joelin ja Ellien matkassa, nähneet millaista elämä on romahtaneessa maailmassa ja todistaneet, ettei keheenkään voi luottaa. Maailmassa oli vaarallista kauneutta, synkkiä tarinoista selviytymishalusta raaimmillaan. Silti The Last of Usin keskiö, pelin koko sydän on ihmissuhde (tai ihmissuhteet, jos puhutaan myös vaikuttavista sivuhahmoista), jonka ympärille tarina rakentuu. Seurasin haltioituneena koko pelin läpi sekä Joelin, että Ellien kasvamista, sitä miten vanha, elämään kyllästynyt mies ja vanhasta, "hyvästä" maailmasta tietämätön tyttö oppivat toisiltaan. Peli päättyykin tavalla, joka lyhyeksi hetkeksi läimäyttää pelaajaa kasvoille. Joel valehtelee Ellielle kirkkain silmin, teurastettuaan joukon joka oli kajoamassa hänen tyttökultaansa maailman elvyttääkseen. Ellien katse harhailee, hän miettii uskooko sanoja todeksi. Oliko tosiaan niin, ettei hän ollutkaan parannuskeino, ainutlaatuinen? Tyttö laittaa vielä Joelin vannomaan ja ilmeettömänä, suoraan silmiin katsoen Joel vannoo valheensa nimeen. Ellie vastaa vaisusti "okei" ja ruutu pimenee.

Kun loppuläimäytyksestä jäänyt punoitus alkoi hälvetä, ymmärsin, miten nerokas loppu oikeastaan olikaan. Uskoiko Ellie Joelin valheen, jäikö Joel jossain vaiheessa kiinni? Mitä tapahtui jos jäi? Olin lopulta todella tyytyväinen siihen, ettei peli kertonut meille enempää, ylistin auki jäävää loppua kaikille joiden kanssa sain pelistä puhua. Peli sai elämyksen kruunun täydelliseksi siloiteltuun päähänsä juuri tämän nimenomaisen lopun myötä. "Miksi loppujen olisi suoraan oltava onnettomia tai onnellisia?" mietin, "Miksi niin pitäisi olla, eivätkö mieleenpainuvimmat tarinat ole juuri niitä, joille saamme itse kuvitella lopun?"

Left Behind -lisäosa ei onneksi kajonnut vielä pelin loppuun. The Last of Usin takana oleva mies, Neil Druckmann vannoi, että Left Behind päättää uskomattoman matkan The Last of Usin maailmassa ja olin päätöksen tyytyväinen. Left Behind täydensi hienosti Ellien tarinaa ja kertoi lyhyesti, mutta otteessaan pitävällä tavalla dramaattisen tarinan Elliestä ja Rileysta. Parempaa päätöstä kaikelle ei olisi voinut toivoa. Pidätin silti hengitystä The Last of Us -jatko-osasta, kun Naughty Dogillekin töitä tehnyt taiteilija Marek Okon julkaisi yhtenä kauniina päivänä tällaisen teoksen Elliestä...


Fanit totta kai syöksyivät heti tulkitsemaan, että teos on merkki The Last of Us -jatko-osasta. Ihmetystä herätti erityisesti Joelin puuttuminen ja puhetta oli myös taustalta uhkaavasti lähestyvistä sotilaista. Okon tietysti katkaisi siivet jatko-osahuhuilta lähes välittömästi. Mies kertoi että kyseessä on pelkkä fanitaideteos henkilöltä, joka pitää pelistä kovasti. Tästä levollisena jätin asian taas hetkeksi, kunnes kesällä E3 Game Shown aikana vanhat pelot nostivat taas päätään ja jännitin, inahtaako Sony omassa tilaisuudessaan jotain The Last of Us kakkosesta. Onneksi tälläkin kertaa sain huokaista helpotuksesta ja nyt aloin jo itsevarmasti asennoitua niin, ettei jatko-osaa tule. Kunnes sitten...



Näin ensin aiheesta twiitin, sitten toisen, kolmannen ja neljännen. Sitten vastaan tuli traileri, jonka totta kai heti katsoin. Yllä oleva kohta trailerissa sai tilaisuudessa mukana olleen yleisön raivokkaisiin suosionosoituksiin. Ja kyllähän siinä vaiheessa omatkin padot aukesivat, vaikken ollutkaan täysin varma miksi. Väristykset kulkivat pitkin selkärankaa koko neljä minuuttia kestävän tykityksen verran. Saavuimme huoneeseen, jossa aikuistunut, runnottu Ellie soittaa kitaraa vapisevin käsin ja laulaa. Synkän melodian siivittämänä myös Joel saapuu sisään ja seisahtuu lopulta Ellien luokse ovenpieleen, kysyäkseen onko tyttö kunnossa ja varmasti menossa kaiken tämän läpi. Ellie kääntää katseensa Joelista ja vannoo värisevällä äänellä etsivänsä ja tappavansa "jokaisen heistä".


Traileri on odotetusti saanut fanit spekuloimaan jatko-osan tarinaa. Moni tuntuu uskovan, että Joel on kuollut, Ellie hallusinoi näkevänsä tämän ja vannoo tappavansa jokaisen, joka aiheutti Joelin kuoleman. Fanien teorioissa kapinallisryhmä Fireflies onkin löytänyt Joelin ja kostanut tälle sen, että mies tappoi heidän johtajansa Marlenen paetessaan sairaalasta Ellien kanssa. Teorioissa esiintyvät myös ajatukset siitä että Ellie kostaa jotakin ystäväänsä Rileyyn tai salaperäisiksi jääneisiin vanhempiinsa liittyen.

Vaikka spekulointi on mielenkiintoista omassa luokassaan, en uskalla tai halua sekaantua siihen. The Last of Us on valehtelematta arvokkain pelikokemukseni uuden sukupolven peleistä puhuttaessa. Yksi kokemuksen hienouksista oli epäilemättä se, etten tiennyt pelistä juuri mitään, kun ostin sen. Olin kuullut pelistä sen verran, että "se on selviytymispeli, jossa tyttö ja vanha ukko tekee matkan zombiemaailmassa". En ollut pelin hankkiessani yhtään pintapuolista informaatiota syvemmin perillä siitä, mihin olen astumassa. Ei ole valetta, kun sanotaan, että parhaimmat asiat tulevat elämään täysin odottamatta. The Last of Usin kävi juuri niin.

Raskas työ lieneekin nyt edessä, kun trailereiden ja jossain vaiheessa tulevien pelivideoiden väistely alkaa. Sosiaalisesta mediasta tulee miinakenttä, jossa yllätystä kaipaava saa taistella henkensä puolesta - etenkin nyt, kun The Last of Us on viimeistään PS4 remasteroinnin jälkeen tullut valtaisalle yleisölle tutuksi. Onneksi peli on kaikkien lähteiden mukaan vielä täysin alkutekijöissään ja tulossa aikaisintaan vuonna 2018. Luulen nimittäin, ettei sydänparkani kestäisi tuloillaan olevaa yhtään aikaisemmin ja paluukin tuntuu luultavasti paremmalta useamman vuoden odotuksen jälkeen.

Ota aikasi Naughty Dog, tiedämme että hyvää kannattaa odottaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti